Kahden päivän ihme

Se on jännä miten vanhemman lähes täydellinen romahtaminen vaikuttaa lapsiin. Yhtäkkiä heiltä löytyykin käytöstavat ja kyky totella. Hämmästyttävää! Ei oo kuulkaa aspergerista tai adhd:sta tietoakaan, kun mutsi vetää räkäposkellaitku-ulinat. Suosittelen!

Nuo pienet perkeleet, anteeksi, tarkoitan: Alex ja Ben ovat olleet nyt pari päivää melko ihmisiksi. Eivät he mitään enkeleitä ole olleet! Mutta Alex on jättänyt pikkuveljensä rauhaan aika usein ja on totellut kehotusta lopettaa ärsyttäminen. Ben on vähentänyt huutamista hämmentävän paljon ja hän jopa keskustelee normaalilla äänellä. Ohhoh! Tähän voisi tottua. Tiedän kyllä, että on parempi olla tottumatta.

No, entäs minä sitten? Jotain aika jännää. Nyt kun minun ei ole tarvinnut kahteen päivään kuunnella pikkuveljen kiusaamista (tai se on vähentynyt 50 %, mikä viiden vuoden painajaisen jälkeen tuntuu siltä kuin sitä ei olisi ollenkaan) eikä jäätävää kaikkien asioiden esittämistä 80 dB:n voimalla, olen alkanut ajatella, että noitahan voisi vaikka ihan rakastaakin, ehkä, joskus.

Arkea odotellessa.


Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: