Hakemus kuntoutuspsykoterapiaan - kääk!

Tapasin tänään psykologin 10. kerran. Hän kysyi tietysti, että millä mielellä olen ollut.

"On ollut joskus helpompaakin kuin nyt, mutta on ollut joskus myös vaikeampaa kuin nyt."

Huoli pois, lukijani, en aio jauhaa taas ystäväni kuolemasta. No, ainakaan pelkästään siitä.

Kerroin psykologille, että olen kyllä pystynyt tekemään mindfulnessia, mutta en ehkä ihan niin paljon kuin olisi ollut aiheellista olosuhteet huomioon ottaen:

Lapset ovat kyselleet paljon kuolemasta, hautajaisista yleensä ja ystävästäni. Näihin kysymyksiin vastaaminen ei ole ollut minulle vaikeaa, mutta tokihan minä mieluummin juttelisin jostain vähän hilpeämmistä aiheista heidän kanssaan. Minulle ei ole ollut vaikeaa myöskään käydä kuolevaa sairaalassa tervehtimässä, ei nuorena eikä nykyäänkään. Totesinkin, etten oikein ymmärrä tätä nykyajan ihmisten tapaa jättää kuoleva yksin sairaalaan, koska ei haluta pahoittaa omaa mieltä: "Haluan muistaa hänet sellaisena kuin hän oli terveenä ja blaa blaa." Ihmisten itsekkyydellä ei ole mitään rajaa - eiköhän sillä kuolevalla kuitenkin yleensä ole tiukemmat oltavat.

Sitten oli se kofeiinimyrkytyssäikähdys. Minulla ei ole tapana pelätä lasteni puolesta, jos he ovat kipeänä. Soitan hyvin herkästi päivystykseen ohjeita saadakseni, käytämme lääkärissä, jos yhtään siltä tuntuu, ja luotamme toimivaan terveydenhuoltoon lasten kohdalla. Mutta pelko? Ei. Paitsi että kofeiiniyönä minä kyttäsin heitä kumpaakin ja varsinkin päiväkotipoikaa, ja varmaan vähän pelkäsinkin vaikkei aihetta ollut.

Ystäväni poismenon vuoksi olen joutunut kohtaamaan ihmisiä menneisyydestä. Siis ihmisiä, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä vuosiin, vuosikymmeniin, mutta hautajaisten vuoksi olemme pitkästä aikaa tavanneet. Osa heistä on oikein jees, osa neutraaleja, mutta sitten on heitäkin, joiden vuoksi en halunnut lapsiani hautajaisiin viedä.

Psykologi huomautti, että ahdistusta ja huoliajatuksia voivat lisätä ja vahvistaa sellaisetkin asiat ja tapahtumat, jotka eivät suoranaisesti liity aiempiin ahdistusta aiheuttaneisiin tekijöihin.

Mutta se tämän päivän The Juttu psykologin luona oli kuntoutushakemus Kelalle kuntoutuspsykoterapian kustannuksiin. Nyt mun täytyy

1) valita 4 terapeuttia, joiden luona käyn tutustumiskäynnillä (nämä maksetaan kokonaan itse)
2) valita se 1, jonka nimen raapustan Kelan lappuseen
3) lähetän hakemuksen Kelaan ja jään odottamaan, mitä lottokone arpoo
4) myönteinen päätös = terapia alkaa ja kestää vuoden, kielteinen päätös = ei mitään käryä, et mitä sitten

Näin tämä uusi viikko alkoi. Jatkan sitä lasten synttäreiden suunnitteluhommien parissa.


Kuva: Napattu joskus jostain päin nettiä, 
alkuperä tuntematon - jollain tietoa?

Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: