Väsynyt ja pettynyt

Olen väsynyt. Pettynyt. Haluaisin vain itkeä, nukkua hetken ja herätä parempaan arkeen.

Lähdin aamulla poikien kanssa liikenteeseen bussilla. Jouduimme odottamaan pysäkillä ehkä kymmenen minuuttia. Sinä aikana lapseni olivat liikkeessä ja äänessä koko ajan, ihan koko ajan. Tai ehkä pysähtymiseksi voisi laskea sen, kun koulupoika ravisteli päiväkotipoikaa niskoista ja kuristi kurkusta.

Siinä kymmenen minuutin aikana paikalle saapui myös eräs nainen, jonka kanssa olemme ennenkin sattuneet samaan aikaan bussia odottamaan. Näin miten hän lähestyi pysäkkiä, huomasi meidät ja kehonkieli kertoi, että voi ei, taas nuo täällä. Ja kun pojat riehuivat pysäkillä hänen paikalla ollessaan, näin miten hän jo kerran kääntyi poikien puoleen sanoakseen jotain, mutta ei sitten kuitenkaan sanonut.

"No, mikset komenna lapsiasi?" kysyy joku idiootti, joka luulee, että komentamisesta on jotain hyötyä.

Voin kertoa, että se on ihan yks paskanhailee, mitä näille sanoo, miten sanoo, missä sanoo, milloin sanoo, miksi sanoo. Ei. Mitään. Vaikutusta. Ymmärrätkö?

Tai nythän mä valehtelin. Sillä on merkitystä, kuka sanoo: päiväkodin ja koulun henkilökuntaa kyllä totellaan. Ainakin toistaiseksi.

Kun olimme selvinneet bussimatkasta ja päässeet kohteeseen mummon luo, minä ripitin pojat. Siis sen lisäksi, että kyllä kyllä kyllä olin siellä pysäkilläkin komentanut heitä. Mutta mummon luo päästyä kerroin ihan tasan tarkkaan, mitä mieltä heidän käytöksestään olin ja olen ja että btw, karkkipäivät ja pelipäivät on sitten toistaiseksi peruttu.

Luuletteko, että karkkipäivän ja pelipäivän perumisella on joku vaikutus heidän käytökseensä? Ei silläkään ole, mutta ehkä 10 vuoden kuluttua he tajuavat mikä sen viesti on: emme hyväksy asioita X ja Y, joten siitä seuraa sanktioita.

Ja siis toki sillä ripityksellä ja perumisella oli hetkellinen, ehkä 10 sekunnin, vaikutus: Päiväkotipoika itki ja koulupoika näytti nololta. Mutta MIKSI minun pitää aina joutua raivostumaan saadakseni jotain muutosta aikaan heidän käytöksessään? Miksei MIKÄÄN muu auta?

Mummo sanoi, että voin viipyä asioillani ihan niin pitkään kuin haluan. Ihana mummo (äitini).

Ensimmäisenä menin psykologille&päälääkärille, koska on tarkoitus saada minut vuodeksi Kelan tukemaan terapiaan. Lääkäri sanoi kirjoittavansa sellaisen lausunnon, että saan Kelan tuen, ja jos en sitä saa, niin hän kirjoittaa uuden lausunnon, koska hän ei näe mitään syytä, miksi en sitä saisi (miksei se minulle kuuluisi), koska siitä olisi varmasti minulle hyötyä, koska olen jo hyötynyt psykologikäynneistä ja mindfulnessista. En kyllä tiedä, mistä revin rahat siihen terapiaan, mutta surraan sitä sitten syksyllä.

Lääkityksestä puhuttiin myös. Kerroin, että ensimmäinen lääke aiheutti niin inhottavan olon, etten ole halunnut uutta aloittaa (lähinnä sydänoireet). Hänestä se oli ihan ok.

Sitten menin teelle&leivokselle kaupungin parhaaseen kahvilaan. Kännykällä menin FamilyBoostin materiaalipankkiin ja kävin läpi Kasvatus ja vanhemmuus -osion. Tuttua huttua, noinhan minä juuri teen, kyllä kyllä... Mutta kun ei auta niin ei auta, koska erityislapsi ja haastava luonne ja blaa blaa ja lässynpälä.

Sitten kukkakauppaan. Tilasin kukkavihkon (tai surukimpun tai mikä hitto sen on) ystäväni hautajaisiin. Osaavat olla aika tyyriitä. Kukkia valitessa tirautin pienet itkut. En voi sanoa, että olisi mitenkään helpottanut oloa se.

Sittenpä olikin jo aika hakea pojat. Olivat kuulemma olleet ihan nätisti. Nyt kotona on jo taas vanha meno valloillaan.

Olen kokovartaloväsynyt. Kunpa voisin vain istua sohvan nurkassa teetä juomassa koko loppupäivän.

Ehkäpä istunkin.

Illalla kirjoitan kortin kukkiin liitettäväksi.

Herra, kädelläsi 
uneen painan pään, 
kutsut ystäväsi lepäämään. 
Käsi minut kantaa 
uuteen elämään, 
ikirauhan antaa, valoon jään.


Kuva: Engin_Akyurt
/ CC0 / Pixabay


Katkelma virrestä
517 Herra, kädelläsi
teksti: Anna-Mari Kaskinen 
melodia: Pekka Simojoki

Kommentit

  1. Nuo sanat liitin myös ystäväni hautajaisissa, olkoonkin kliseistä tai mitä tahansa.Löysin blogisi "Masentunut mutsi"- blogin myötä, kuinka fiksuja naisia on blogimaailma täynnä❤️Jään "stalkkaamaan", oot aika helmi
    Lämmöllä Pipsa Mäntykangas
    Ps. Oon aika tarkka etiketistä, esittäydytään ja istutaan siveästi kuin E nglannin hovissa. Tiedäthän, älä hyvänen aika hajareisin, ristireisin, onko kuninkaallisilla yleensä reidet? Entinen poikaystävä sanoi, että heitä Pipsa reidet sivuun, let's have fun��And we did..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin luetuimmat: