Kun ei kannata reagoida

Olemme tehneet siirtymistä* tavisruuista gluteenittomiin & maidottomiin pikkuhiljaa. Kertarysäyksestä seuraisi suurempi muutosvastarinta kuin hitaammasta etenemisestä, senhän tietää.

Eilen illalla jääkaapista loppui poikien käyttämä tavismaito. Se tarkoitti sitä, että tänä aamuna koulupojan aamiaismuroihin kaadoin puhtaasta gluteenittomasta kaurasta tehtyä Suomalaista kaurajuomaa (Juustoportti). Poika katsoi purkkia muttei sanonut mitään. Söi muroja ja räpläsi puhelintaan. Normitilanteessa olisin sanonut, että puhelin pois ruokapöydässä. Nyt seurasin lähes henkeä pidätellen, mitä tapahtuu.

"Tää... tää maito, mitä tässä nyt on, se on... liian erilaista... en tykkää..."

Niinpä tietysti. En sanonut mitään. Puuhastelin - olin puuhastelevinani - omia aamujuttujani keittiössä. Poika jatkoi murojen syöntiä. Ei hän kaikkia syönyt, mutta selkeästi suurimman osan. Eikä protestoinut kuin tuon yhden kerran. Erävoitto.

Maistoin kaurajuomaa itsekin, ihan raakana lasista. Ok maku, ei tökkinyt pahasti. Uskoisin, että hyvin menee murojen kanssa pojalla jatkossakin.


Kuva kauppareissulta kylmähyllystä.


* Tuli mieleen, että lyhyemminkin voisi sanoa: olemme siirtymässä. Tehdä-sana on tavallaan turha. Mutta tässä minusta tuo tehneet siirtymistä on jotenkin kuvaavampi. Me todellakin tehdään tätä siirtymistä hiljaksiin, hyvin tietoisesti ja konkreettisesti siis. 

Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: