Pihi muija köröttää pirssillä

Olen lapsesta saakka tottunut käyttämään taksia: jos ei ollut aikuista kyytimään kerhoon niin sitten menin ennakkotilatulla taksilla. Tuohon aikaan se ei meidän ympyröissä ollut kovin yleistä. Taksilla ajan, jos ei bussiaikataulut sovi, henkilökohtainen autonkuljettajani on töissä ja/tai on kiire. Taksilla kulkee tarvittaessa myös lapset kouluun ja päiväkotiin. Kertamenona taksikyyti tuntuu joskus isolta mutta esim. vuodessa paljon halvempaa kuin kakkosauton hankinta.

Niin, ja se pointti oli? Ei sitä ole.

Saatan jonkun mielestä törsätä älyttömiin juttuihin. En todellakaan kylve rahassa mutta aina en mieti jokaisen euron perään. Esimerkiksi ystävien lasten lahjat voivat joskus mennä vähän överiksi. Haluan kuitenkin itse päättää milloin tuhlaan ja milloin en. En tykkää turhasta rahanmenosta enkä hutiostoksista - no, kukapa tykkäisi.

Alan pikkuhiljaa oppia, että miestä ei kannata jäädä odottelemaan. Jos hän sanoo, että menee vartti niin se on vähintään puoli tuntia. Ikuinen optimisti on hän. Viime  viikolla hän sanoi, että kohta palaveri päättyy ja sitten hän voi hakea minut. Joo joo, kohta eli puoli tuntia, ja siinä tilanteessa se oli liikaa. Nousin bussiin ja siinä samalla, kun maksoin matkan, mies soitti, että mistä hän voi napata mut kyytiin...

Tänä aamuna tuli kiire. Myöhästyin bussista - tai niin luulin. Kun vihdoin pääsin ulos kämpästä vaatteet niskassa niin kaivoin kännykän esiin ja soitin taksin. Ja sitten katsoin, kun bussi pyyhälsi tietä pitkin. Ei hemmetti, kymmenen minuuttia myöhässä. Olisin ehtinyt ja säästänyt kympin.

"Ei yksi ilman toista, eikä toinen ilman kolmatta."

Seuraavaa, kolmatta, "turhaa" matkustusmenoa odotellessa. Vai oisko se miehen eilinen parkkisakko ollut jo semmoinen?

Tänään koulutuksessa.
 Kuva: Vuoden Äiti

Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: