Lääkettä mielialaan

Jostain syystä pääsiäisen tienoille osuu minulla usein jotain pientä kärsimystä. Joskus olen ollut pitkäperjantaina päivystyksessä, koska selkä on ollut niin kipeä, etten ole pystynyt istumaan. Nyt minulla on paise hanurissa ja totuttelen ajatukseen mielialalääkkeiden aloittamisesta (ei ne lääkkeet kylläkään hanuriin liity).

Eilen oli henkisesti niin rankka päivä, että vasta nyt jaksan kirjoittaa siitä.

Aamu oli härdelliä ja säätämistä, että päästiin kaikki sinne minne pitikin ja mielellään vielä ajoissa. Päiväkotipoika piti saada päiväkotiin, koulupoika kouluun ja minut lääkäriin - ja kaikki melkein samaan aikaan. :D

Olen aina ollut alakuloon ja pessimismiin taipuvainen. En ole koskaan ollut niitä ihmisiä, jotka näkevät hopeareunuksen sadepilvessä, nauravat vastoinkäymisille ja itselleen, välttävät kuseen hukkumisen surffaamalla paskakikkareella. "Elämä on paskaa ja sitten kuolee", on aina ollut minun mottoni.

Arki ja elämä ovat sujuneet kuitenkin aina ihan ok. Aina on ylös noustu, painettu leuka rintaan ja marssittu kohti uutta noromyrskyä. Viime kesänä aloin miettiä, että onkohan mulla Alzheimerin tauti ja alkava dementia, kun muisti pätkii ja muutenkin on outo olo. Juttelin asiasta yhden sairaanhoitajan kanssa, joka katsoi mua pää kallellaan ja totesi, että ootko miettinyt, miten stressaavaa sun elämä on ollut.

Ei sitä itse tule ajatelleeksi, millaista se oma elämä on, koska se oma elämä on normi ja tavallista. Hän luetteli mulle ne asiat, jotka olin just hänelle kertonut ja kyllähän se oli karua kuultavaa, kyllä siinä vahvempikin väsyisi.

Kävin muutaman kerran psykiatrisen sairaanhoitajan juttusilla. Hän lähetti minut psykologille, joka pisti minut muutaman juttukerran jälkeen lääkärille. Se lääkäri oli siis eilen aamulla. En ole koskaan vierastanut lääkäreitä, olen lääke- ja rokotemyönteinen ihminen, rakastan länsimaista lääketiedettä. Mutta olihan se pysäyttävää saada resepti mielialalääkkeisiin. Että niin kuin ihan oikeasti sellaiset lääkkeet minulle.

Lääkäri sanoi, että hän uskoo minun pärjäävän ilman niitä lääkkeitäkin. Saan itse miettiä aloitanko ne vai en. Tiesin jo etukäteen, että lääkäri tulee niitä ehdottamaan, enkä ollut yhtään riemuissani. Olen vanhemmiten tullut hieman varovaiseksi lääkkeiden suhteen. Pelkään vähän mahdollisia haittavaikutuksia.

Lääkäristä riensin koulutukseen. Koulutuksesta kiiruhdin palaveriin päiväkotiin. Vaikka palaveri oli oikein hyvä, asiallinen ja positiivinen, ja siellä tuli hyviä uutisia mm. eskaripaikasta, oli se kuitenkin miitti mun lapsesta. Ja kaiken aikaa hanurissa hiersi se hemmetin paise ja virtsatieinfektionkin oireet alkoivat puskea pintaan (tai niin oletin).

Kotiin päästyäni mittasin kuumeen. Ei ollut. Minua kuitenkin tärisytti inhottavasti. Mietin mitä tehdä. Olin melko varma, että hankala olo johtuu vain lääkärikäynnin ja päikkypalaverin henkisistä jälkimainingeista. Pääsiäisenä pitäisi olla kuitenkin jossain ihan muualla kuin hanuri levällään lääkärissä, joten päätin lähteä päivystykseen.

Ei virtsatieinfektiota, kyllä bartholiniitti. Antibiootit. Ostin sitten samaan konkurssiin ne mielialalääkkeetkin. Farmaseutti ehdotti, että aloitan ne vasta antibioottikuurin jälkeen.

Kuva: Alexas_Fotos
/ CC0 / Pixabay

Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: