Perustaitojen opettelua koulupojan kanssa

Kun on kaksi lasta, jotka sähläävät ja lietsovat toisiaan raivoon aamusta iltaan, on aika vaikea opettaa heille mitään perusjuttujakaan. Jos sanot toiselle, että annas kun äiti näyttää sulle yhden jutun, tulee se toinen siihen härnäämään tai ainakin häiritsemään.

Niinpä sitten tänään päätin myydä toisen lapsista pois. Amerikkalaisilla olisi varmasti tarpeeksi rahaa ostamiseen. Mutta kun en keksinyt, kumpi se olisi, päätin pitää kummankin vielä toistaiseksi.

Myynnin sijaan toinen pojista meni mummon luo päiväksi ja toinen jäi kotiin opettelemaan asioita. Huomenna on toisen vuoro. Ylihuomenna vaihtokierros alusta. Näin jatketaan lasten loppuloma aina kun mahdollista. Kun miehen loma alkaa, mummo voi vetää henkeä. Kunhan koulu ja päiväkoti alkavat, tehdään näin viikonloppuisin mummoavusteisesti.

Mummolle toivon kärsivällisyyttä, hyviä hermoja, terveyttä, suklaata ja maailmanrauhaa. Ehkä myös Diapamia.

Yksin, tässä tapauksessa ilman velipoikaa, on lapsen myös hankalampi riidellä ja pitää pahaa ääntä, joten sieluni lepää. Tosin päiväkotipoika saa kyllä sodan aikaan yksinäänkin, mutta sentään harvemmin.

Tänään kotipojaksi jäi koulupoika.

Mitäs me tehtiin?

Ensin me käytiin hampurilaisella, sitten me palattiin kotiin. Kotona minä opetin koulupoikaa käyttämään vedenkeitintä, mikroaaltouunia, leivänpaahdinta ja liesituuletinta. Kerroin uunin ja lieden käyttämisestä, mutta kokeilu jätettiin toiseen kertaan. Kerrattiin rusetin tekeminen kengännauhoihin. Koulupoika luki valitsemani runon. Välillä rauhoituttiin mindfulness-harjoituksella. Sitten hän kirjoitti kummilleen kirjeen (mallin mukaan) ja kauppareissulla se pistettiin postiin. Kaupassa koulupoika teki ostokset ensimmäistä kertaa ihan itse. Minä jäin ilmoitustaulun luo odottelemaan. Hyvin meni.

Huomenna on päiväkotipojan vuoro. Mitähän me tehtäisiin...


Kuva: 27707
/ CC0 / Pixabay

Kommentit

  1. Ihanaa , että on mummo apuna :) Meilläkin on joskus kamppailtu samanlaisten asioiden kanssa. Kun on pari erityislasta niin meno voi äityä melkoisen villiksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lapsemme syntyivät, mummo ei asunut lähellä. Oltiin hyvin pitkälti arjessa ilman tukijoukkoja ja turvaverkkoa. Nyt kun hän asuu lähellä (omasta aloitteestaan), otan siitä kaiken ilon ja hyödyn irti. Onneksi mummo osaa sanoa ei, jos jokin hoitokeikka ei hänelle sovi. Ilman äitiäni olisin jo lataamossa.

      Poista
  2. Luin blogiasi nyt ensimmäistä kertaa :) Olipas inspiroiva teksti! Minulla on 1- ja 5-vuotiaat, ja voisin itsekin isomman kanssa yksin ollessa opettaa hänelle joitakin perustaitoja. Ehkäpä arki nuoremman kanssa vie nyt niin paljon energiaa, ettei aina tule ajatelleeksi, että vanhemmmalle voisi opettaa jo vaikka mitä! Kiitos kivasta tekstistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! :) Hyvä jos onnistun joskus tuottamaan jotain positiivista. Yleensä ryven itsesäälissä ja näen asioista vain kaikki huonot puolet. :-p

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin luetuimmat: