Kuolleet eivät soittele, muista se

Puhelimeni soi aika harvoin. Yleensä mies soittaa töistä arkiaamuisin ja sitten iltapäivällä ennen kotimatkalle lähtöä. Jos puhelimeni soi päivällä, se on yleensä hän - se oli hän, joka nukkui pois juhannuksena.

Tänään iltapäivällä yhden maissa puhelimeni alkoi hälyttää. Juuri se tyypillinen aika hänen soitolleen: Myöhäisen lounaan jälkeen maistuisi jälkiruoaksi juttuseura. Minä kaivan puhelintani käsilaukusta ja tunnen oloni jotenkin hapuilevaksi: Se on varmaan hän... mutta hetkinen... miksei se voi olla hän... Ai niin.

Vastaan puheluun ja hoidan sen ihan tyynen asiallisesti, vaikka takaraivossa nakuttaa oudosti, että tämän puhelun jälkeen voisin soittaa hänelle... ei kun en...

Milloin hän alkaa olla oikeasti kuollut minulle? Milloin muistan joka ikinen sekunti, että hän on kuollut. Milloin, hänen kotinsa ohi kävellessäni, lakkaan ajattelemasta, että tuolla hän nyt varmaan...

En vain voi käsittää, että hän on poissa. Niin monta vuotta ja niin monta sairaalakeikkaa - ja nytkö hän on oikeasti poissa? Hän oli välillä niin sairas ja kivuissaan, ettei häntä tunnistanut sairaalavuoteesta. "Anteeksi, hoitaja, missähän..? Ai, anteeksi, niinpä onkin..." Mutta että nytkö sitten se on oikeasti totta? Hän kävi kuolemanrajalla jo vuosia sitten, monta kertaa, ja palasi aina. Mikä nyt oli toisin? Miksi hän tällä kertaa, viimeisellä kerralla, vain alkoi hiipua pois?

Ja se puhelu sitten... hassua oikeastaan. Se liittyi päiväkotipojan puheterapiaan. Joku kunnan puheterapiapalveluissa oli lukenut puheterapeutin lausunnon, jossa mainittiin kielijänteen operoiminen. Nyt meiltä kysyttiin, että jokohan olemme edenneet asiassa. Kerroin korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärin terveiset, ettei leikkaustarvetta ole ja asia oli sillä selvä. Sain vielä puhelinnumeron, johon soittaa, jos kotiharjoitukset eivät ala tuottaa tulosta tai tarvitaan muuten apua.

No mikä tuossa nyt sitten niin hassua oli? Eipä oikeastaan muu kuin se, että olen ennenkin todennut meidän perheen näköjään imuroivan kaikki mahdolliset lasten tutkimukset, psykologit, terapeutit, lähetteet, maksarit, terapiat, kuntoutuskurssit ja avun - MOT taas tänään, kun ihan perään soiteltiin.

Mutta joo, hautajaiset lähenee. Jospa se todellisuuskin minulle jossain vaiheessa päähän porautuu.


Kuva:PublicDomainPictures
/ CC0 / Pixabay

Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: