Oliko hän siunaus vai opetus?

"Ystäväni kuoli juhannuksena." Siinäpä lause, jota psykologi ei ehkä odottanut kuulevansa, ilmeestään päätellen.

Kävin tänään sekä lääkärissä että psykologilla. Lääkäri kehotti seuraamaan luomea. Alapää check. Psykologi yrittää saada minut Kelan tukemaan terapiaan ainakin vuodeksi. Tapasin hänet tänään 9. kerran.

Minulla meni yläpääni kanssa jo aika hyvin ennen kuin ystäväni otti ja kuoli. Palattiin aika lähelle lähtöruutua. Huoliajatuksia, niitä riittää nyt. Haen taas merkityksiä asioiden välillä, ristiin ja rastiin, pettävällä logiikalla. Kuvittelen olevani maailman ainoa ihminen, joka myllää näitä ajatuksia ja koska olen ainoa, ne ajatukset ovat siis tosi uniikkeja ja merkitsevät siksi Suurta Totuutta siitä, mitä tulee tapahtumaan. Mitä? Sanoinhan, että pettävällä logiikalla.

Kun tieto ystävän poismenosta saavutti minut, sain ajateltavaa toiselta ystävältä, joka kirjoitti:

Kun ihmissuhde, joka on ollut haastava tai vuoristorataa, lopulta päättyy syystä taikka toisesta, huomaa kuinka rakas se ihminen kuitenkin oli.

Kyllä. Monta kertaa vi***ti. Mutta se ei muuta sitä seikkaa, että kaipaan häntä. Tulen kaipaamaan vielä monta kertaa.

Toinen ihminen lähetti minulle viisauden, joka on kuulemma Äiti Teresalta:

Eräät ihmiset tulevat elämääsi siunauksena ja toiset tulevat opetuksena.

Minusta tuntuu, että hän oli molempia. Taisin ymmärtää sen jo saattohoidon aikana, kun silitin hänen hiuksiaan. Hän nukkui happimaski kasvoillaan. "Sinä olet ihan yhtä arvokas kuin kaikki muutkin", sanoin hänelle. "Sinulla on ihan samat oikeudet kuin kaikilla muillakin." Olin sanonut sen hänelle ennenkin.

Tänään muistin vanhan mietelmän, jonka mukaan people are in your life for a reason, a season, or a lifetime. En ole löytänyt tuolle sujuvaa suomennosta. Moni avaa tuota ajatelmaa omasta näkökulmastaan. Minä jään miettimään, onko yli kahdessakymmenessä vuodessa kyse reasonista, seasonista vai lifetimesta. Vaikka tiedän, ettei sillä ole merkitystä.

Hänen kodissaan oli tänään hiljaista.

Pöydällä lepäsi huulivoidepallo, jonka olin hänelle antanut, koska sairaalassa on niin kuiva ilma.


Kuva: Chigraph
/ CC0 / Pixabay

Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: