No niin, missäs kaikessa minä olenkaan elämässäni epäonnistunut?

Peruskoulun suorittaminen. Olisi pitänyt opiskella ahkerasti yhdeksän vuotta eikä vain viimeiset kuusi kuukautta.

Ensimmäisen koulutuksen valinta. Olisi pitänyt älytä mennä lukioon ja vasta sen jälkeen jotain ammattiin valmistavaa.

Työllistyminen. Ei onnistunut. Osin voin syyttää lamaa.

Toisen koulutuksen ainevalinnat. Niillä ei työllistynyt.

Kolmannen koulutuksen valinta. No, ihan pelkästään itseäni en voi syyttää, voin kiittää myös työkkärin barometrejä. Mutta ei taaskaan töitä.

Koulun penkillä yli 20 vuotta (peruskoulu + nuo muut), mutta en vieläkään osaa suomen kielioppia. No, senhän te olette jo huomanneetkin.

Ylipaino. Läskihän mä oon, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Ja kun sitä selkärankaa eikä muutakaan itsehillintää ole, niin läskinä pysyn.

Talvipyöräily. En osaa. Kaikki muut osaa ajaa talvellakin, läpi tuulen ja tuiskun, liukkaalla peilijäällä ja ihan missä vaan. Minä laitan jalkaan nastakengät ja köpötän eteenpäin kuin mummo.

Dementian torjunta. Aloitin uuden kielen opiskelun, etten ihan höperöidy. En ole muistanut opiskella. Enkä viitsinyt.

Lopetin mielialalääkkeen viikon parin jälkeen, koska pelotti enkä halunnut syödä "turhaan" lääkettä, jota ilmankin pärjään (lääkärin mielipide tuo ilmankin pärjääminen).

Lasteni kasvatus. Joo, ovathan he erityislapsia, mutta jos vaan osaisin aina vetää oikeasta narusta ja tehdä aina oikeat asiat niin ne käyttäytyisivät kuin normaalit lapset (oho, sanoinko normaali, hups!).

Varallisuuden kartuttaminen. Koska raha merkitsee kaikkea. Eikä minulla ole sitä. Ei palkkaa, ei sijoituksia, ei eläkerahastoa (vai mitä ne ovat?), ei niinku yhtään mitään. Koska en osaa eikä oo rahaa laittaa. Ja kohta alkaa olla todella myöhäistä.

Oiskohan vielä jotain...


Kuva: OpenClipart-Vectors
/ CC0 / Pixabay

Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: