Entä jos en saa töitä? Entä jos SAAN?

Kävin ammatinvalintapsykologilla ensimmäisen kerran reilu viikko sitten ja eilen toisen kerran.

Kuten jo kerroinkin, oletin, että lähdemme liikkeelle ajatuksella näin työllistyn varmasti. Mutta psyko yllätti minut ja kertoi lähtevänsä liikkeelle asiakkaan toiveista. Lisäksi hän sanoi, että vaikutan pettyneeltä, mutta mihin: itseeni, työmarkkinoihin vai..? No, itseeni tietysti. Olen pettynyt ihan omaan itseeni. Se käynti poiki pohdinnan siitä, missä kaikessa olenkaan epäonnistunut. (Aina kannattaa rypeä itsesäälissä.)

Eilinenkin käynti yllätti minut positiivisesti. Toisaalta myös petyin vähän. Koin saaneeni ekalla käynnillä hyviä ideoita ja odotin, että saisin nytkin, eikä niin sitten käynytkään. Alan olla työllistymisen kanssa jo niin epätoivoinen, että odotan psykolta kultajyviä joka kerta. Tai ehkä sellainen kultajyvä tuli nytkin, mutta eri tavalla kuin odotin.

Tällä kertaa ammatinvalintapsyko totesi, että vaikutan alakuloiselta työllistymisen suhteen. No älä? Lisäksi hän sanoi, että vaikutan siltä kuin minulla ei saisi olla toiveita, toiveillani ei olisi merkitystä, että kunhan nyt jonkun siedettävän duunin saa niin se on ok.

Napakymppi häneltä jälleen. (Ehkä olen vain niin helposti tulkittava?) Mutta niinhän se nyky-yhteiskunnassa ja mun työ(ttömyys)historialla on: parempi olla toivomatta mitään, kunhan vaan jotain palkkatyötä saisi.

Meillä on sovittuna kolmas tapaaminen ensi viikolle. Siihen tapaamiseen mun pitää täyttää jotain lippulappuja toiveista ja mielenkiinnonkohteista.

Tällä hetkellä on ristiriitainen olo. Jostain syystä tuntuu, että ehkä voisin sittenkin saada töitä. Toisaalta pelottaa, jos niin käy: miten selviän tämän höttöpääni kanssa ja miten koulupoika selviää iltapäivistä ja koulumatkoista?


Kuva: Free-Photos
/ CC0 / Pixabay

Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: