Olisiko jo suunta ylöspäin?

Se pahuksen bartholiniitti ei ole kadonnut mihinkään. Tuolla se hanuria rassaa kuten ennenkin. Antibiootit loppuvat kohta, samoin mun hermot. Miten onkin Jumala tehnyt noin pahan suunnitteluvirheen naisen alaosaston kanssa.

Eilen alkoi tauti. Ensin vähän vaan yskitti ja niiskutti, yöllä luulin jo kuolevani. Yöllisellä vessareissulla mietin strategiaa tälle päivälle: onko pakko käyttää taksia, jos ei jaksa kävellä? Suureksi yllätykseksi aamulla oli parempi olo.

Pojat pitivät aamulla pahaa ääntä. Riehuivat ja melskasivat. Kun ilmoitin, että tältä aamulta ei tule tarraa, olivat hyvin yllättyneitä ja ärtyneitä. Miten voikin olla, että ei saa heti aamusta pilata muiden päivää ilman seuraamuksia. Paska mutsi, kertakaikkiaan.

Kalenteri täyttyy taas lasten asioista. On kouluterveydenhoitajaa, ryhmäterapiaa ja ties mitä. Onneksi tämä "työ" loppuu ihan kohta. Ei tarvitse revetä ihan niin moneen paikkaan. Mitenkähän sitä jaksaisi hoitaa lasten asiat, jos olisi oikeasti töissä.

Jos olisi 10 tai 20 vuotta sitten pitänyt ennustaa, millaista elämäni on vuonna 2018, niin pehvalleen olisi se ennustus mennyt. Tällä elämällä ei luokkakokouksessa kateutta herätellä.

Kommentit

Tämän blogin luetuimmat: