Minusta ei tulekaan sijaisäitiä - eikä mitään muutakaan

Voisin vielä hieman jatkaa valaistumis- ja onnellisuussaagaani. Tämänkertainen aihe kuuluisi kyllä ehkä noiden edelle (ajallisesti) mutta mennäänpä nyt näin.

Minulla ei ole koskaan ollut mitään tiettyä toiveammattia, ei ainakaan kovin pitkää aikaa kerrallaan. Olen elämän eri vaiheissa haaveillut mm. työstä muodin parissa, poliisina... Jaa-a, olikohan mitään muuta? Olen sitten ajautunut toimistohommiin, jos töitä ylipäätään on ollut - yleensä ei ole.

Läpi elämäni olen kuljettanut joitain pieniä ajatuksia mukanani. Ne ovat matkanneet olkapäälläni kevyinä unelmina ja silloin tällöin kuiskanneet muistutuksen, että sinä voisit...

Yksi näistä ajatuksista on ollut tehdä jotain lasten hyväksi, siis muiden kuin omieni. Jotain olen joskus tehnytkin, mutta se ei ole ollut ihan sitä, mitä olen varsinaisesti ajatellut. Olen siis tehnyt töitä lasten parissa, tuottanut heille materiaalia, sen semmoista.

Olen haaveillut omien biologisten lasten lisäksi sijaisvanhemmuudesta. Olen miettinyt tukiperheeksi ryhtymistä. Omien lasteni vuodesta toiseen jatkunut käytös on karsinut niitä haaveita. Tänä vuonna minä olen antanut itselleni käskyn haudata nuo ajatukset lopullisesti. Olen niin sanotusti ottanut lusikan kauniisti käteen ja myöntänyt, että minä en tule koskaan olemaan tukiperheen äiti, minusta ei koskaan tule sijaisäitiä - eikä mitään muutakaan.

Minun sydämeni särkyy vähän jokaisesta uutisesta, jonka luen kaltoinkohdelluista lapsista. Haluaisin ottaa syliini jokaisen pahoinpidellyn lapsen, painaa posken poskea vasten, silittää hiuksia, kuivata kyyneleet ja kertoa, että huominen on parempi.

Mitään sellaista ei tule kuitenkaan koskaan tapahtumaan. Ei riitä, että olen epäonnistunut omassa elämässäni uravalintojen ja kaiken muunkin suhteen. Kaiken sen lisäksi en pysty edes auttamaan muita - en edes enkä varsinkaan niitä, jotka eniten sitä tarvitsisivat.

Onkohan maailmassa ketään toista näin hyödytöntä ihmistä?


Olisipa elämäni vain pala kakkua.

Kuva: Vuoden Äiti

Kommentit

  1. Entäpä jos sinä et olekaan epäonnistunut, mitä jos olet juuri sillä paikalla, jolla sinun kuuluukin olla? Ei hoitamassa jonkun toisen kaltoinkohdeltuja lapsia, vaan pitämässä omien erityisten lastesi puolta? Olemaan se äiti, joka kukaan muu ei pysty heille olemaan? Se, että on ollut unelmia ja joutuu ehkä niistä luopumaan ei tarkoita että on epäonnistunut elämässään. Se voi tarkoittaa sen huomaamista ja hyväksymistä että elämä menee toisin kuin olin suunnitellut, mutta tilalle voi tulla jotain uutta, riittävän hyvää tai sopivampaa kuin osasin kuvitella.

    VastaaPoista
  2. Aika mustavalkoinen ajatusmaailma, että sijaisperheisiin päätyy kaltoinkohdeltuja lapsia. Käsitätkö, että kyseessä voisi olla vaikka vanhempien/vanhemman vakava sairastuminen. Vanhempi voi olla turvallinen ja rakastava ja silti kykenemätlemätön yksin hoitaa omaa lastaan. Monisyisiä asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsitätkö, että en näihin blogiteksteihin laita läheskään kaikkea tietoa, joka minulla kulloisestakin aiheesta on?

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin luetuimmat: