Kun vauvan sukupuoli oli iso pettymys

Äiti ja melukylän lapset -blogin Terhi kirjoitti eilen mielenkiintoisesta aiheesta: Kun toiset pettyivät vauvamme sukupuoleen. Tuo aihe ei ole täysin vieras minullekaan, olenhan vain kahden pojan äiti.

Kun odotin ensimmäistä lastamme, eräs henkilö - sanotaan häntä vaikka herra J:ksi - jaksoi jauhaa joka välissä, että poika pitää tulla, koska se on miehelleni niin tärkeää. Ööö, okei? Voitte vain kuvitella tämän herra J:n onnea, kun poika sitten tuli.

Mehän emme etukäteen tienneet, kumpi sieltä oli tulossa. Tyttöä ehkä vähän enemmän veikkailimme ja pojalle nimen keksiminen teetti enemmän työtä kuin tytölle. Kummallekin oli jo odotusaikana nimi kuitenkin valmiina ja se otettiin myös heti käyttöön, kun pallero ulos putkahti.

Sitten alkoi tietysti heti jankkaus, että milloinkas se toinen lapsi tehdään. Tähän vänkytykseen osallistuivat jo muutkin kuin herra J. Lisämausteensa tuohon väninään toi vaatimus "toisen on sitten oltava tyttö". Meille esiteltiin netistä kuviakin, joissa jotkut randomit isoveli ja pikkusisko posettivat 50-luvun tyyliin. Ai että... Tyttö tulee!

Ei tullut. Tuli toinen poika, jonka myötä meidän lapsilukumme oli täynnä. Toivotut kaksi lasta oli saatu.

Tuorein tulokas oli vuorokauden ikäinen, kun eräs toinen henkilö - sanotaan häntä rouva A:ksi - kuuli tästä perhettämme kohdanneesta onnettomuudesta. "Nyt sitten heti tyttöä tekemään", hän ohjeisti. Päätin mennä hänen tasolleen ja puhua kieltä, jota hänkin ymmärtää: huomautin, että hän ei ole tehnyt tähän maailmaan vielä ensimmäistäkään lasta, joten jospa hän tekisi ensin sen ensimmäisensä.

Palataan herra J:hin. Hänen suunnaltaan kaikui ihan sama virsi kuin rouva A:ltakin: nyt kiireesti kolmatta eli tyttöä tekemään. Ehdotin herra J:lle, että hän menisi tätä tietyn merkkisen vauvan tekemisen ilosanomaa jakamaan myös heidän naapuriinsa - siihen naapuriin, jossa on jo kaksi vauvaa kuollut kohtuun aivan loppuraskaudesta.

Rouva A ja herra J ovat näiden keskustelujen jälkeen olleet hiljaa tästä aiheesta.

Mutta olenko minä, lasten äiti ja nainen, pettynyt, kun ei sitä tyttöä nyt sitten tullut? (Ainakin joissain asioissa) tarkan euron äitinä ja feministinä olen ollut varsin tyytyväinen tähän kahden pojan pakettiin - etenkin viime kuukausina, kun Me too -kampanja sivujuonteineen on tuonut näkyväksi tasa-arvon tilanteen meillä ja muualla.

Äitinä minä pääsen varmasti helpommalla, kun ei tarvitse ihan niin paljon huolehtia naiseuteen liittyvistä kiemuroista vielä oman lapsenkin kohdalla. Kyllä tuossa omassa valuvikaisessa römpsässä on jo murhetta riittämiin. Jos minulla olisi tyttö (tai jopa kaksi) voisin ajatella toisella tavalla mutta nyt näin. Ja feminismin ilosanoma voi levitä oikein mainiosti myös poikien myötä - tai ehkä juuri heidän.

Minulla on moniin asioihin hyvin käytännönläheinen suhtautumistapa. Kun toinen lapseni pyörähti maailmaan ja osoittautui samanmerkkiseksi kuin isoveljensä, olin tyytyväinen nimenomaan siksi, että tuli toinen samanmoinen, en niinkään siitä, että toinen poika: vaikka isoveli osaa rytyyttää monet vaatteensa puhki niin monia vaatteita myös säästyy pikkuveljen käytettäväksi.

Etenkin tällä viikolla olin tosi happy, kun ei tarvinnut lähteä kauppaan päiväkotipojalle "märkäpukua" ostamaan vaan pystyin nappaamaan hänelle sellaisen isoveljen pieniksi jääneistä releistä. Jos isosisarus olisi pinkkiä rakastava tyttö, olisi ihan turha kuvitella, että tuo poikanen pistäisi niitä vermeitä päälleen.


Kuva: mohamed_hassan
/ CC0 / Pixabay

Kommentit

  1. Tulin vastavierailulle. Tutunoloista tekstiä. Minä olin "toivonut" kahta tyttöä. Kun lääkäri sanoi ultrassa, että sieltä tulee poika, olin ehkä 5 minuuttia pettynyt. Miksi poika, kunnes siihen asiaan tottui.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin luetuimmat: